Eli syksyn sny ensimmäinen yllätys saapui eilen!!! Oli kyllä aivan kertakaikkisen ihana yllätys.

1252052054_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ensinnäkin tuo käsin tehty kortti oli aivan fantsu!!! Näkee hyvin että senkin kanssa on nähty vaivaa. Sen lisäksi paketissa oli aivina-lankaa käy hyvin nypläykseen. Pitäisikin pitkän tauon jälkeen kaivaa nypläystyyny esille. Se vaan kun on toisaalta niin hankalaa, kun ei jaksais nostella sitä kokoajan ees taas ja esille ei tietty voi jättää kun pienokaiset pistää nypylät ihan sekaisin heti. paketissa oli tosiaan myös pari nypylöitä. ja oli todella hyvän malliset käteen. En tiedä onko lahjan antaja joskus nyplännyt vai oliko muuten vaan hyvän malliset. Sitten tuli myös syksyni iloksi kirsikalta tuoksuvia tuikkukynttilöitä. Ihania, varsinkin kun vasta sain uuden ketjussa roikkuvan puolipallon muotoisen tuikkulyhdyn mieheltä häälahjaksi. Sinne pääsevät palamaan ja ilostuttamaan mun pimeitä iltoja kunhan syksy vähän vielä edistyy. Olen ihan hulluna kynttiläihin ja se on yksi keino hieman lievittää joka talvista kaamosmasennusta. Joten kertakaikkisen tyytyväinen ja iloinen olin tästä ensimmäisestä paketista.

Valitettavasti oma pakettini on vielä vasta mietintä-asteella, mut onneksi ei vielä ole mitenkään kiire sitä lähettämään. =) Pieniä ajatuksen poikasia kyllä on jo miten ystäväni syksyä aion ilahduttaa.